Särkisalo, Yhres Valehtelijan taukopenkit

yhresUncategorized Leave a Comment

Särkisalon penkkiprojekti sai alkunsa vuonna 2016 Harriet Corinin lausahduksesta; ikäihmiset tarvitsevat liikkuessaan ”levähdyspenkkejä”. Antti Eriksson piirsi paperille helposti nikkaroitavan penkin mallin ja ryhdyttiin suurella innolla toimeen. Penkit ”myytiin” yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille henkilöille 80€ kappale hintaan. Rahoilla hankittiin tarvikkeet ja penkit nikkaroitiin koko kylän voimin.

Yhres toiminta on teettänyt muutamia penkkejä lisää, jotka ovat Veikko Tähtisen suunnittelemia ja nikkaroimia. Petussa oleva penkki on Lehtolan Teijon paikoilleen asettama luonnonpenkki, josta voi ihailla upeaa saaristomaisemaa retkikaffetta hörppien. Nykyisin penkkejä löytyy eripuolilta Särkisaloa 18 kappaletta.

Valehtelijan taukopenkit ovat suosittuja ja ne palvelevat kaikenikäisiä kylän asukkaita, vapaa-ajan asukkaita ja muita kulkijoita. Yhresin torstai-kävelyt kulkevat usein myös penkkien kautta.

Vuonna 2024 penkeiltä löytyy jo viime vuonna olleita hauskoja tarinoita valehtelun eri muodoista. Tarinat on sijoitettu eri penkeille kuin edellisenä vuonna. Uutena, vuoden 2024 juttuna, penkeiltä löytyy QR-koodit, joiden taakse kätkeytyy eri aiheisia tekstejä ”Hitunen Särkisalosta”. Esimerkiksi murteesta, uskomuksia, Silak tarina, metsästä, sähköistämisestä ym. laidasta laitaan.

Saattaapi penkiltä hyvän mielen kivikin tervehtiä levähtäjäänsä. Jos kivi puhuttaa, saa sen ottaa matkaansa. Valehtelijan horoskoopit löytyvät Tiirantorin kävelytien varrella olevista puista.

Kartan ”täppejä” napauttamalla saa esiin kuvia penkeistä ja niiden paikoista. Vasemman yläkulman nuolesta saa esille yleisesittelyn penkeistä. Oikean kulman ”neliötä” napauttamalla saa esiin suuremman kartan ja kartan voi jakaa ”neliön” vieressä olevaa kuvaketta napauttamalla.

Yhres huolehtii kartan päivityksestä. Penkit viedään paikoilleen toukokuussa ja talvisuojaan lokakuussa Särkisalon silakkamarkkinoiden jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *