Kotisivut uudistuvat
Särkisalokodin avajaisten (7.2.) kunniaksi olemme uudistamassa nettisivumme. Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä…
Kesätuulia
Kesä alkoi kylmänä ja sateisena, mutta muuttui aikaa myöden yhdeksi kuumimmaksi kesäksi, joita Särkisalossa on nähty. Yhres-porukka aloitti kesän taiteen merkeissä. Brasilialainen, Särkisaloon kotoutunut taiteilija Andréa Vannucchi piti kaikille kiinnostuneille kurssin, jolla opiskeltiin ikiaikaista puupiirustuksen taitoa. Kurssi keräsi yhteen niin lapsia kuin varttuneempiakin. Ikävuosiltaan rikkain osallistujamme taisi olla lähemmäs 90-vuotias!
Kolmipäiväisen kurssin aikana harjoittelimme erilaisia tekniikoita puun kaivertamisessa ja tutustuimme erilaisiin kuviin sekä tekemisen ideoihin. Kaivertamisen jälkeen maalasimme kaiverretut laatat ja painoimme laatoilla vedoksia. Prosessi oli kiehtova ja tekeminen lähes koukuttavaa. Kurssilaiset toivovatkin, että Kansalaisopiston puitteissa voitaisi jatkaa tätä taideharrastusta. Kuvagalleriasta löytyy hienoja kuvia taiteilijoista ja taideteoksista!
Keskiviikkokahvien innostumana päätimme kokeilla kahvien järjestämistä myös Särkisalon Förbyssä. Särkisalohan on suuri alue, joka koostuu monista saarista. Isoluodon pääsaari on jo itsessään varsin suuri, joten etäisyydet ovat isoja. Aikoinaan Särkisalo koostui useita pienistä kylistä, joista tärkeimmät olivat ehkä Förbyn ja Finbyn kylät. Förby on saaren ”perällä” ja Finbyn kirkonkylä on nimensä mukaan kasvanut Särkisalon kauniin merimieskirkon ympärille. Keskiviikkokaffet on perinteisesti tarjoiltu Finbyssä, joten nyt ajattelimme, että on aika muistaa vilkasta Förbyn kylää.
Kahvit järjestettiin Margit ja Petter Forsströmin säätiön omistaman rivitalon viihtyisällä pihalla, Farfarinkujalla. Ulkona oli ihana kesäinen ilma: kahvi maistui, kuulimme nuorta hanuristia ja lauloimme yhdessä ikivihreitä. Katso kuvagalleriasta kuvia tapahtumasta! Seuraavat ”Farfarinkaffeiksi” nimetyt kahvit Förbyssä pidetään 15.8. perjantaina.
Keskiviikkokahvit jatkuivat aina juhannuksen tienoille asti, jolloin järjestettiin perinteisesti ja rakastetut marttojen lettukestit 25.6. Särkisalokodin pihalla. Heinäkuussa Vanhustentaloyhdistys vei bussillisen särkisalolaisia kesäteatteriin Matildaan katsomaan iki-ihanaa klassikkoa, Kulkurin valssia. Aamusta alkaen jatkunut sade tyrehtyi kuin taikaiskusta, kun teatteriyleisö asettui istumaan!
Särkisalopäiviä vietettiin 25.7. helteisissä tunnelmissa Meripirtillä.Yhres etteskesi oli tietysti mukana esittäytymässä (katso kuvat!) ja esittäytymisen ohella haali uusia jäseniä Vanhustentaloyhdistykselle. Yhresoli erityisen ilahtunut Maijan saamasta tunnustuksesta Vuoden särkisalolaisena. Yhres-hankkeen osuutta kunniaan ei liene voi vähätellä!
Kesä huipentui oikeastaan syyskauden avajaisiin, kun Keskiviikkokaffet pyörähtivät käyntiin 30.7. Niksaaren saunaan kokoontui mukava porukka nauttimaan kauniista kesäpäivästä ystävien parissa. Kahvien lomassa moni pulahti uimaan vilvoittavaan veteen. Kahvikauden avajaisten jälkeen Keskiviikkokaffet jatkuvat tästä eteenpäin keskiviikkoisin Särkisalokodissa.
Katsele kesän kuvia kuvagalleriasta!
Kevätuulia
Huhtikuun huipennus oli tietysti Särkisalossa järjestetty “Avoimien kylien päivä”. Tapahtuma oli osa Maaseudun kehittämisrahastonOnni kutsuu kylään -hankkeen puitteissa pidettyjä avoimia kyläpäiviä, jotka Särkisalon tapauksessa tiivistyivät Särkisalokodin ympärille. Tapahtuma onnistui yli odotusten! Särkisalokodissa vieraili kolmen tunnin aikana noin 250 vierasta.
’Särkisalokoti’ on ajankohtainen teema koko kylälle: särkisalolaiset odottavat malttamattomina kaupungin suunnitelmien toteutumista, jonka myötä entiseen vanhainkodin kiinteistökokonaisuuteen ollaan remontoimassa ja siirtämässä kaikki Särkisalon alueen kunnalliset toiminnot: päiväkoti, kirjasto, kuntosali, sauna virkistyspäivien järjestämistä varten, kansalaisopintojen tiloja sekä tietysti pakallisten järjestöjen toimintatilaa. Monet ovat kyselleet meiltä kylän aktiiveilta, että mitä ja missä alkaa tapahtua. Avoimissa ovissa oli mahdollisuus tutustua tuleviin toimintatiloihin ja keskustella Särkisalon oman ”olohuoneen” muotoutumisesta.
Särkisalossa tapahtuman järjestivät yhdessä Pitäjäyhdistys SärFin ja YHRES –hanke. Mukaan oli kutsuttu alueen järjestöjä sekä paikallisia yrityksiä ja taiteilijoita. Ohjelma olikin uskomattoman monipuolinen, todellinen YHRES-ponnistelun tulos! Päivän aloitti räväkästi paikallinen tyttöbändi, The Atlantics. Musiikkilavalla soittivat myss Wanhemmat Pojat, eli Wanhemmat ry ja Meripirtin kerhon jäsenet yhdessä.
Sisätiloissa oli mahdollisuus tutustua Särkisalokodin tulevaisuuteen. Ulkona Meripirtin kerho tarjosi kaikille hernesoppaa ja kahvilasta sai ostaa sopan päälle pannukakkua (Maa- ja kotitalousnaiset); simaa ja donitseja (Eläkeliitto) sekä tietysti kahvia ja pullaa (Martat).
Yhres etteskesi kohtasi ja keskusteli tapahtumassa lukuisten paikallisten ja vieraspaikkakuntalaistenkin kanssa. Kerroimme hankkeesta ja kutsuimme mukaan – ja saimme ehdotuksia toiminnallemme. Kuvagalleriasta löytyy paljon hyviä kuvia mahdottoman eloisista juhlistamme!
Toukokuussa tehtiin jonkinmoista inventaarioita kevään työstä. Hienosti on hanke lähtenyt liikkeelle vaikka niin vähän aikaa olemme pyörineetkin. Toukokuussa kokeilimme myös jotain aivan uutta, nimittäin yhres-kokkaamista. Kuunneltuamme aikamme paikallisten intohimoista keskustelua kalasta – niin kalastamisesta kuin kalan valmistuksestakin, pyysimme keskustelun innoittamana paria paikallista kalastajaa pitämään meille hauki-illan. Talkoohengessä kalamiehet lupasivat opastaa meitä haukiruokien valmistuksessa.
Seurakunta tarjosi kerhon kokoontumiselle paikan ja keittiön, jossa yhres-kokkaaminen onnistui – kiitos seurakunnalle tästä! Ruokien ohella harjoittelimme kalan käsittelyä: fileerausta sai kokeilla ja onnistumisen iloa myös! Suuret kiitokset tästä hienosta hauki-illasta Karille ja Niklakselle!
Maaliskuu
Jos helmikuu oli paikallisen ja alueellisen verkostoinnin aikaa, niin maaliskuu kului valtakunnallisen verkostoinnin merkeissä!
Maaliskuussa järjestettiin Eloisat päivät Helsingissä. Kaikki Eloisa Ikä– ohjelmakokonaisuudessa mukana olevat hankkeet ympäri Suomen esittäytyivät (ks. kuvia galleriasta). Kaksipäiväisessä tapahtumassa verkostoiduttiin, saatiin paljon hyviä ideoita ja vinkkejä käytännön vanhustyöhön – myös maaseudulle! Opimme myös hanketyön byrokratiasta ja Raha-automaattiyhdistyksen tukemasta toiminnasta laajemminkin.
Maalikuussa suunnittelimme ja avasimme nämä nettisivut:www.yhres.fi. Pienen alkukankeuden jälkeen pyrimme päivittämään uutisia hankkeesta ja tapahtumista tasaisesti.
Maaliskuussa jatkoimme toimintaideoiden kehittelyä. On tärkeää, että meillä on kylässä niin kutsuttua matalankynnyksen toimintaa, eli toimintaa, jonne on kaikkien helppo tulla taustoista riippumatta.Keskiviikkoiset kahvitukset ovat tärkeitä sosiaalisia tilaisuuksia, joita haluamme ylläpitää. Tämän rinnalle haluamme järjestäävanhusten virkistyspäiviä, joiden aikana kotona asuvat vanhukset saavat saunoa, käyttää kampaajan ja jalkahoitajan palveluita, lounastaa ja seurustella mukavassa seurassa. Kunhan Särkisalokodin remontti valmistuu, niin voimme aloittaa tämän toiminnan.
Meillä on myös muhinut ajastus kokkikerhosta, jossa eri-ikäiset särkisalolaiset voivat kohdata toisiaan. Vapaaehtoisten paikallisten pitämissä kokki-iltamissa voimme myös oppia toinen toisiltamme ja siirtää tietoa perinneruuista tai omista etnisistä erikoisuuksista. Päätimme aloittaa särkisalolaisittain sopivasta teemasta – kalasta. Iloksemme paikallinen kalastajamies lupautui vetämään hauki-illan meille toukokuussa.
Maaliskuun aikana työstimme jo täyttä päätä tulevia Avointen ovien-päivää…
Helmikuu
Särkisalon Vanhustentaloyhdistys sai tiedon Raha-automaattiyhdistyksen myöntämästä apurahasta joulukuussa 2013. Rahoitus oli todellinen joululahja Särkisalolle! Hankkeen turvin voimme kehittää alueen järjestötyötä ja muotoilla uudenlaisia yhteistyön malleja järjestöjen ja kaupungin välille. YHRES pääsi mukaan RAY:n hienoon valtakunnalliseenEloisa Ikä – hankekokonaisuuteen, jota Vanhustyön keskusliitto hallinnoi.
Hankkeemme rahoitus alkoi virallisesti helmikuussa 2014. Toki jo ennen virallisen rahoituksen alkamista olimme tehneet paljon pohjatyötä: aie- ja yhteistyösopimuksia sekä monenlaisia neuvotteluita toimintaamme liittyen olimme tehneet jo keväällä 2013. Saatuamme tiedon rahoituksesta järjestimme ensimmäisen tiedotustilaisuuden särkisalolaisille jo heti tammikuussa (ks. kuva galleriasta). Tammikuussa kutsuimme myös eri järjestöjen edustajat koolle ensimmäistä kertaa.
Projektirahoitukseen sisältyi yhden projektityöntekijän 100 % palkka, mutta tehtävään palkattiin kaksi osa-aikaista työntekijää, jotka jakavat työtunnit keskenään. Minä ja Harriet aloitimme viralliset työsuhteemme 1.2.2014.
Helmikuun kuluessa järjestimme itsellemme työtilan Särkisalokodin kiinteistöön. Aloitimme myös yhteistyökumppaneiden systemaattisen tapaamisen. Olemme tavanneet monia yksityisihmisiä kuin myös järjestöjen edustajia kysellen ja kuunnellen eri toimijoiden ajatuksia alueen kehittämisestä sekä paremmasta vanhustyöstä. Aloimme suunnitella tiedotustamme ja tilasimme logon hankkeelle paikalliselta taiteilijalta. Mimmi Meriluodon kauniista kuvasta tuli meidän yhteinen YHRES-symboli.
Helmikuu oli tehokas käynnistyskuukausi, joka toi mukanaan toimivan tietoliikenteen, puhelimet – ja yhteyden kumppaneihimme!